Palvelut
Sisustaminen on ratkaisujen löytämistä
Sisustaminen tarjoaa lukuisia haasteita niin kotona, kesämökillä, harrastetiloissa kuin työpaikallakin. Usein tilaa on liian vähän, työskentely on hankalaa, yleisilme on nuhjaantunut, värit eivät toimi keskenään, sopivaa huonekalua ei löydy, lukunurkan valaistus on väärä tai on epäselvää, saapuuko kahvilaan vai taukotilaan.
Löydämme yhdessä onnistuneen sisustusratkaisun pieneen, suureen, vanhaan, uuteen tai vasta rakenteilla olevaan tilaan.
Sisustetaan yhdessä – toteutetaan haaveesi
Toimimme mielellämme apunasi toimivan ja oman oloisesi tilan tai kokonaisuuden luomisessa. Suunnittelussa huomioitavia seikkoja ovat muun muassa tilojen käyttötarkoitus, toiminnallisuus, värit ja valot sekä tunnelma.
Tartutaan yhdessä ongelmaan ja etsitään mitä korjattavaa tai muutettavaa löytyy. Keskustellaan, kartoitetaan ja ujutetaan mukaan haaveita. Luodaan yhteinen kuva siitä, millaiseen ratkaisuun pyritään.
Lopputuloksena saat valmiin sisustussuunnitelman, jonka pohjalta voit jatkaa toteutusta omaan tahtiisi. Toimeksiantoon voidaan sisällyttää myös tarjousten tekeminen sekä työn etenemisen valvonta.
Räätälöidyt sisustusratkaisut
Räätälöimme sisustussuunnittelun tarpeisiisi sopivaksi, joten voit kääntyä puoleemme myös erikoisemmissa sisustusratkaisuissa. Toimeksianto voi olla esimerkiksi harrastetilan, taiteilijan työtilan tai työpaikan ideointitilan sisustaminen.
Harraste- ja työtilojen sisustamisessa on kiinnitettävä huomiota ennen kaikkea harrastuksen tai työn sujuvuuteen. Tilan käyttö kannattaa ottaa huomioon jo heti suunnittelun alkuvaiheissa. Tyylikäs työtila toimii lisäksi edustavana käyntikorttina.
Erilaisilla sisustusratkaisuilla ja värivalinnoilla voidaan luoda myös tunnelmaa ja tyyliä, joka tukee ja edesauttaa luovuutta.
